perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lähtöitkut

Tänään sitten lähti pentuset.
Aamulla Cami soitti ja ilmoitti saapuvansa tänne puolenpäivän aikoihin.
Saara tuli jo aamusta ja Hannan kanssa oltiin sovittu, että se tulee illalla.

Saaran tullessa pennut oli villeimmillään... Nää vaan riehu ja riehu ja riehu. Jutskattiin kaikkea jalostuskäytöstä, kilpailemisesta ja ihan vaan schapparin kanssa elämisestä. Sovittiin, että Kuunoa voidaan ehkä jalostukseen käyttää, mutta vaan harkiten. Aika pian Saara lähtikin Kuunon kanssa. Ja kasvattajatäti itki vähän.

Seuraavaks tuli Camilla, joka jäi sit pidemmäks aikaa hengailemaan mun ja koirien kaa. Lopulta Camikin joutui lähtemään ja viemään toisen murusen, Sterre-prinsessan, mukanaan. Ja kasvis itki entistä enemmän.

Hannakin tuli sit kuiteski iltapäivällä. Hänellä ei ollut aikaa vaan varsin nopeasti otti Sterlingin mukaansa ja häipyi ja kasvattaja itki hysteerisesti niin kauan kunnes Sara puri jalasta...

Ehkä mäkin toivun tästä murheesta. Varmasti sillä mulla on ihanat koiruudet apuna... Ja mä rupean kirjoittamaan Jinnen kanssa Virtuaalinen tassukansa-nimiseen lehteen. Ja pennut näänkin seuraavan kerran - toivottavasti - jo maailman voittajanäyttelyssä :).